Pakkauksiin liittyvät velvoitteet kemikaaliyrittäjän näkökulmasta

Share

Table of Contents

Pakkauksiin liittyvä lainsäädäntö ja siihen liittyvät asetukset ovat viime vuosina muuttuneet huomattavasti. Uudistukset voivat vaikuttaa monenlaisten yritysten toimintaan.

Kertakäyttömuovituotteisiin liittyvä direktiivi

Vuonna 2019 Euroopan parlamentti antoi direktiivin (EU 2019/904), jota kutsutaan myös SUP-direktiiviksi (Single -Use Plastics), sillä se koskee kertakäyttöisiä muovituotteita. Tämän direktiivin tavoitteena on erityisesti vähentää vesiympäristöön kertyvän muoviroskan määrää, mutta myös edistää kiertotaloutta.

Tuotteen ei tarvitse olla kokonaan muovia kuuluakseen direktiivin soveltamisalaan eikä muovin määrälle ole määritelty myöskään vähimmäismäärää. Jos muovituote ei ole suunniteltu tai saatettu markkinoille siten, että se kestäisi elinkaarensa aikana useita käyttökertoja siten, että se palautettaisiin tuottajalle täytettäväksi tai sitä käytettäisiin uudelleen alkuperäiseen tarkoitukseen, muovituote kuuluu SUP-direktiivin piiriin.

SUP-direktiivin alaisia pakkauksia ovat tietyt muoviset kantokassit. Tuotteita, joiden valmistuksessa tämä direktiivi tulee huomioida, on mm. kosteuspyyhkeet.

RINKI on aloittanut SUP-pakkauksia koskevan tiedonkeruun osana pakkaustuottajien vuosiraportointia tänä vuonna.

Pakkauksiin liittyvä tuottajavastuu

Tuottajavastuu laajeni vuoden 2024 alusta koskemaan kaikkia pakkaajia ja pakatun tuotteen maahantuojia. Ammattimaisesti toimiva yritys on tuottajavastuussa pakkauksistaan, vaikka se olisi ulkoistanut tuotteidensa pakkaamisen ja logistiikan.

Tuottajavastuu koskee vain markkinoille saatettua pakkausta eli yrityksen sisällä käytössä olevat pakkaukset kuten varastointiin käytettävät pakkaukset eivät ole tuottajavastuun alaisia pakkauksia. Pakkaukset voivat olla kertakäyttöisiä tai uudelleenkäytettäviä tuotteita, joiden materiaalina on kartonki, pahvi, paperi, lasi, metalli, muovi ja/tai puu.

Pakkausten tuottajavastuun voi hoitaa esimerkiksi tekemällä sopimuksen, jolla siirtää lakisääteiset tuottajavastuuvelvoitteensa tuottajayhteisön hoidettavaksi. Pakkausten tuottajavastuu perustuu jätelakiin sekä valtioneuvoston asetukseen pakkauksista.

SVHC-aineet pakkauksissa

Jos esine, kuten tuotteesi pakkaus, sisältää erityistä huolta aiheuttavia aineita (SVHC-aineita) yli 0,1 painoprosenttia, yrityksellä on velvoite toimittaa EU:n jätedirektiivin mukaisesti SCIP -tietokantaan vaaditut tiedot, jollei pakkausta toimiteta ainoastaan kuluttajille, jonka muutos tuli voimaan vuonna 2021.

Tavoitteena on, että SVHC-aineista on entistä paremmin saatavilla tietoa tuotteen elinkaaren aikana, myös jätevaiheessa. Lisäksi tietokannalla halutaan edistää SVHC-aineiden korvaamista turvallisemmilla vaihtoehdoilla.

Chementors yritysten apuna velvoitteiden täyttämiseksi

Chementorsilla on vuosien vankka kokemus kemikaaliasetusten alalla. Asiantuntijamme auttavat yrityksiä täyttämään monimutkaisten asetusten vaatimuksia, jotta yrittäjät voivat saattaa tuotteensa markkinoille tuottavasti, laillisesti ja turvallisesti.

Chementors hallitsee myös esimerkiksi pakkauksiin ja SVHC-aineisiin liittyvät lainsäädännöt pysyen ajan tasalla asetusten päivityksistä ja muutoksista. Ota yhteyttä Chementorsiin saadaksesi apua tuotteidesi lakisääteisten velvollisuuksien täyttämiseen.

Lähteet:

https://sumi.fi/tuottajavastuu/liity-tuottajayhteisoon/koskeeko-tuottajavastuu-minua/

https://www.ely-keskus.fi/web/tuottajavastuu

Jätelaki 646/2011

Valtioneuvoston asetus pakkauksista 518/21014 ja 1029/2021

Pakkausasetus 1321/2022

https://tukes.fi/tuotteet-ja-palvelut/kertakayttoiset-muovituotteet-sup#de45601b

SUP-direktiivi (EU) 2019/904

https://tukes.fi/kemikaalit/reach/luvanvaraiset-aineet/erityista-huolta-aiheuttavat-aineet/scip-ilmoitus-esineista

ECHAn ohje: Esineissä olevien aineiden vaatimuksia koskevat ohjeet

 

Chementors’ team of specialists helps companies to survive in the ever changing jungle of laws concerning chemical, environmental and product safety in Europe and all around the World.

Requests for quotations and inquiries

    Thank you for reaching out to Chementors!

    Please note that our team will be on annual leave from 21st to 29th December. During this time, response times may be longer than usual.

    We appreciate your patience and will get back to you as soon as possible.

    Wishing you a wonderful holiday season!

    Best regards,
    The Chementors Team