Blog

EU harkitsee mikromuovien käyttökieltoa

EU harkitsee mikromuovien käyttökieltoa

Euroopan kemikaalivirasto ECHA valmistelee parhaillaan ehdotusta, jonka tavoitteena on rajoittaa mikromuovien käyttöä kosmetiikassa, pesuaineissa ja maaleissa. Samalla Euroopan kemikaalivirasto pohtii, pitäisikö myös oksomuovien käyttöä rajoittaa. Oksomuovit vauhdittavat muovin hajoamista esimerkiksi biohajoavissa muovipusseissa ja hajoavat ajan kuluessa pieniksi muovihiukkasiksi.

Mikromuovit ja oksomuovit ovat pitkäikäisyytensä takia ympäristöriski erityisesti vesistöille. Muovit kulkeutuvat vesistöihin yhdyskuntajätevesien ja hulevesien mukana.

ECHA kerää kevään aikana sidosryhmiltään mikromuovien ja oksomuovien haittavaikutuksiin liittyvää tietoa. Mikro- ja oksomuovien käytön rajoittamisen valmistelu on osa Euroopan komission muovistrategiaa.

Jos mikromuovien rajoittamiseen päädytään, muovien käyttöä rajoitetaan EU:n REACH-asetuksella. Lainsäädännön tavoitteena on minimoida kemikaaleihin liittyviä terveys- ja ympäristöriskejä.

Turvallisuus- ja kemikaalivirasto (Tukes) valvoo Suomessa, että EU:n kemikaalilainsäädäntöä noudatetaan.

TUKESin uutisartikkelin löydät täältä.

Tästä pääset alkuperäiseen (englanninkieliseen) Euroopan Kemikaaliviraston uutisartikkeliin.